Kate, Michael ja Emma ovat kiertäneet kymmenen vuoden ajan orpokodista toiseen mutta eivät vieläkään tiedä, miksi heidät erotettiin vanhemmistaan. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun sisarukset päätyvät salaperäiseen Cambridge Fallin pikkukaupunkiin ja löytävät ikivanhan smaragdinvihreän karttakirjan.
Kirja vie lapset maagiseen ja vaaralliseen maailmaan, jonka olemassaolosta vain harvat tietävät. Matkalla he kohtaavat vihollisia, liittolaisia, taikuutta ja taikavoimia. Ja mikäli muinaiseen ennustukseen on uskominen, hellä on käsissää voima muuttaa menneisyyden tapahtumia ja korjata Cambridge Fallsia kohdanneet vääryydet. Voisivatko he myös vihdoin löytää kadonneet vanhempansa?
Smaragdiatlas aloittaa Kirja aikojen alusta -trilogian. Se on vauhtia, jännitystä ja huumoria pursuava huikea seikkailu C. S. Lewisin, J. R. R. Tolkienin, J. K. Rowlingin ja Philip Pullmanin hengessä.
* * *
Plääh, eipä kyllä ollut hääppöinen aloitus uudelle vuodelle. Takakansiteksti maalaili hienoa fantasiaseikkailua, mutta njääh... En ole varma, mutta ei se kirja alunperin mikään karttakirja ollut, tai sitten en vain enää muista - kirjan aloittamisesta on jo mennyt tovi. Karttakirjan lisäksi häiritsee se kuinka annetaan ymmärtää, että päähenkilöt matkustaisivat/menisivät/ilmestyisivät johonkin kuvitteelliseen maailmaan, mutta ei niin kyllä käy - ainoastaan - en usko, että tämä on spoileri, mutta mikäli et halua tästä kirjasta yhtikäs mitään tietää, skippaa - viidentoista vuoden päähän menneisyyteen. Ja kyllä, jos minua jokin häiritsee niin valehtelevat takakansitekstit. Sitä usein luulee lainanneensa juonellisesti hyvän kirjan vaikka karu totuus onkin toinen taikka välttelee jotain kirjaa, koska huonon takakansitekstin takia sitä luulee huonoksi. Enkä kyllä tätä ainakaan Narnioihin, Hobittiin (THS pyörii edelleenkin lukulistalla) tai Harry Pottereihin, Kultainen kompassi -asioihin (eikö sen sarjan nimessä ole "tomu"?) en voi verrata kun en niitä ole lukenut.
Ja nyt muuten kun vilkaisin esikatselua niin pahoittelen väärää fonttia, oon ehkä jotain kopioinut tai jotain ja jäänyt väärä. Oikeaa fonttia kun ei saa tekstinkirjotussivun fonttivalikosta, sijoitus sovittaen tyyliin ei Bloggerissa onnistu ja koko höskän uudelleenkirjoitus olisi liian vaivalloista, joten tämä nyt on lähimpänä.
Mutta siis, hahmot. Tyksin Pymistä ja Abrahamista. Neiti Sallow oli huvittava, mutta öh, omituinen, sellainen onko tuollaisia oikeasti olemassa -tyyppinen. Toivottavasti kahdessa viimeisessä kirjassa (mikäli ne aion lukea) kerrotaan hänen kuninkaallisaddiktiostaan enemmän. Hieman häiriintyneen oloinen tyyppi. Pääkolmikosta Michael oli ehkä lempparini kaikkinen muistiinpanoineen ja kääpiöhöpötyksineen. Emma oli vähän tekemällä tehdyn oloinen, tai sellainen "yksi sisaruksista voisi olla tempperamenttinen!!" -idealla tehty hahmo, mutta erittäin epämoniuloitteinen. Kate taas... Jotenkin todella laimea, hänen kai pitäisi näyttäytyä huolehtivaisena äidinkorvikkeena, mutta enemmän ihmettelin, miksei hän käyttäydy yhtään sinnepäinkään kuin tavalliset 14-vuotiaat, mikäli minä jotain heidän käyttäytymisestään tiedän - luulin häntä 12-vuotiaaksi. Ja Katen salailu alkoi jo hieman ärsyttää, ei se tuntunut mitenkään erityisen realistiselta. Niin ja tykkäsin nimestä Katrina enemmän kuin nimestä Katherine. En tiedä miksi minä tämän olen muistiinpanoihin (olen ihminen, jolla kaikki asiat ja ideat vyöryvät mieleen nukkumaan mennessä) merkannut, mutta kerron nyt kumminkin.
Kirjassa oli myös yksi todella paha ongelma - aika. Päivässä vaikutti riittävän tunteja vaikka mihin. Se, että kaikki viimeiset, tärkeimmät tapahtumat tapahtuvat yhden päivän aikana, on melko yleistä tämän tyyppisessä kirjallisuudessa, mutta tämä meni jo yli. En tykännyt.
Tykkäsin kääpiöistä, mutta en Gabrielin kansasta. Sekin jäi hirvittävän ohueksi. Olisi ollut kiva tietää vähän jotain muutakin kuin että ainakin yksi heistä on jätti-ihminen ja että heillä on keinoja parantaa hieman kaikenlaista. Ja että heidän kylänsä poikki menee suuri hiekkakaistale tai jotain.
Taikaolentojen nimet olivat häiritseviä. Onhan se eri hienoa, että keksii niille fantasiakieliset nimet, mutta keiden kieltä se oli? Entä rääkyjöiden fantasianimi, mistä kielestä se tuli? Miksi se mainittiin/kerrottiin vasta niin myöhään? Paljon jäi selittämättä, mikä oli hyvin häiritsevää.
Kreivitär ja sihteeri. Miksi he olivat niin samanlaisia? Kumpikin kikattelivat ja olivat hyvin teennäisiä. Sihteeri kai oppinut kreivittäreltä tai jotain, mutta silti. Kreivitär ei joka tapauksessa ollut mitenkään kovin uskottava pahis, ja muutenkin tuli kummastakin jotenkin Keplo Leutokalma mieleen.
Ja sitten kirjoitustyyli. En tiedä, johtuiko se siitä, että Stephens on toiminut ennen tv-sarjojen käsikirjoittajana, joissa ei (kai) tarvitse erityisemmin kuvailla, vaan siitä, että hän ajattelee, että nuoret lukijat eivät kaipaa kovin vaikeaa tekstiä eikä sitten sitä viitsinyt kirjoittaakkaan, mutta teksti oli ärsyttävän katkonaista ja kuvailevatonta. En ole varma, johtuiko se huolimattomasta lukemisesta, mutta etenkin "lopputaistelussa", siis siinä taistelutaistelussa ihmettelin monta kertaa, minkälainen paikka oli / missä he nyt olivatkaan.
No niin, olen haukkunut koko kirjan mutta silti annan sille kolme tähteä jotka eivät tosin ole tähtiä. Miksi? Oli tässä muutamia hyviäkin asioita, kuten mainitsemani kääpiöt, ja vaikka kirjan luo ei halunnutkaan palata, se koukutti lukiessaan. Ei paljon, mutta koukutti kumminkin. Ja kuvitukset lukujen yläpuolella olivat kauniita. Vaikka olen kuullutkin paljon positiivista palautetta, mielipiteeni on se, että kyllä tämän lukee jos ei muutakaan ole, mutta kannattaa jättää välistä, jos on liikaa muutakin.
3
-Martta :<<
* * *
Nimi: Smaragdiatlas
Kirjailija: John Stephens
Sarja: Kirja aikojen alusta #1
Suomentaja: Kaisa Kattelus
Sivumäärä: 417
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2011
Muiden arvostelut:
-
Sarjan muut osat:
Tulikronikka
Kohtalon kirja
Eh, sä vaan postailet ja mä oon ihan hiljaa täällä blogin puolella... Mua häiritsee suuresti etten oo postannut vielä kertaakaan... :(
VastaaPoista