Rick Riordan - Jumalten sota (Percy Jackson #5)

Menestyssarjan loistokkaassa päätösosassa merenjumalan poika puolustaa länsimaista sivistystä.

Newyorkilainen ongelmanuori Percy Jackson on valmistautunut koko vuoden puoliveristen leirillä sotaan Kronosta vastaan. Titaanien valtias armeijoineen on vahvempi kuin koskaan, ja puoliveristen leiristä Kronoksen joukkoihin siirtyneet luopiot vain vahvistavat sitä.

Percyn on pysäytettävä ajan ruhtinas ennen kuin tämä hävittää koko länsimäisen sivistyksen.

Kun olympolaisten ja titaanien välinen armoton sota syttyy New York Cityn kaduilla, Percy muistaa vanhan ennustuksen ja alkaa epäillä, että taisteleekin omaa kohtaloaan vastaan.

* * *

Hyvä lopetus hyvälle kirjasarjalle. Ei lempparini, mutta ei huono laisinkaan.

No niin, itse kirjasta. En kyllä osaa sanoa siitä paljon muuta, kuin että hyvin kirjoitettu. Oikeastaan koko kirja oli yhtä ja samaa taistelua, eikä se siltikään tuntunut venytetyltä tai ylipitkältä. Ää mulla on pitkät muistiinpanot koko kirjasarjasta, mutta tästä yksittäisestä en osaa sanoa paljon mitään xD Se kyllä häiritsi, että >> spoilaa, "värjää" esiin 
P&A ensisuudelman aikana koko leiri tulee silleen "VIHDOINKIN!!" ja heittää järveen?!?
Tykkään siitä kuinka tästä oppii huomaamatta jumalten nimet, mutta niiden kannalta pelkkää mytologiaa on kyllä huomattavasti mielenkiintoisempi lukea. Ainakin sitä mikä meillä on, paksuus on alle pikkurillini :D Jumalten, erityisesti Zeuksen ja Poseidonin luonteet ovat melkoisen ohuita. Poseidonista on tehty sellainen mukava ja mainio isä, Zeuksesta taas hermoheikko ja kireä valtiasasia.

Rachel on kyllä älyttömän kaksijakoinen hahmo. Hän on hahmona erittäin ärsyttävä (kuten tyyliin kaikki muutkin kirjailijan hahmot) mutta luonne on jotenkin hirmuisan kiva. Sama Annabethillä, suuttuu ja mustasukkaistuu ihme asioista.

Percy taas, hieman tyhmä ja aivan liiaan herkkäuskoinen - harkintakyky puuttuu. Esimerkiksi Ms. O'Learyn (?) tapauksessa - kuinka ihmeessä helvetinkoira voisi olla puoliveristen leirillä niin, ettei kukaan muu kuin Percy olisi sitä vielä huomannut? Sama cheerleaderien kanssa.

Voisin vielä mainita suuren ärsytykseni bailuponeja kohtaan. Okei, idea on hauska, mutta mitä ihmettä, en osaa edes kuvailla kuinka suuresti ne minua ärsyttävät.

Tuntuu muuten tosi tiukkapipoiselta, mutta suora PJ-huumori ei vain iske minuun samalla tavalla kuin esimerkiksi Harry Pottereiden hitaammin tajuttava, huomaamaton huumori. Ilman Geek Girliä voisin sanoa, että tämä johtuu isobritannialaisen ja yhdysvaltalaisen huumorin erosta, mutta ei sitten. Paitsi en kyllä ole varma, onko Holly Smale jenkki vai britti.

Suomennoksesta voisin sanoa sen verran, että siellä oli mielestäni aivan ihme sanoja, joiden merkitystä en tajunnut. En ainakaan itse keksinyt mitään mahdollisia sanoja, joihin olisi vain tullut kirjoitusvirhe ja niistä olisi tullut ihan hupsuja. Minulla ei nyt ole esimerkkejä näistä sanoista, mutta jos olet Jacksonisi lukenut, tiedät varmaankin, mitä tarkoitat. Ja se ensimmäisen kirjan "kuulia" oli myös jotain mikä sai minut hivenen hymähtelemään. Siis esim.
"Mitä aiot tehdä kesälomalla?"
"Lukea."
"Ai. Kuulia."
Arvatkaa ihmettelinkö ensin, mitä se "kuulia" mahtaa tarkoittaa xD

Ja jotkut sanamuodot olivat ärsyttäviä. Mutta minua yleensäkin ärsyttää se tyyli. Jossa kirjoitetaan hieman kuin näin. Percy myös hoki koko ajan "Poseidonin poika kun olen, voin uida vaikka kuinka kauan ja en huku tai kastu tai poksahda paineesta!1!!11!11!" Alkoi mennä hermot.

Lempijumala(ttare)ni on muuten Hestia. Jei. Sen lisäksi Nyks ja Nemesis ovat ihania nimiä. Ääks.

Niin, lopuksi lopun cliffhangerista. Minulle on oikeastaan se ja sama, kuinka monta sarjaa kirjailija kirjoittaa samasta aiheesta, kunhan laatu pysyy samana tai parempana. Aion todellakin lukea Olympoksen sankarit, vaikken sitä ihan heti tekisikään - kirjaston kirjojen pino on tällä hetkellä liian uhkaava. En siis voi vielä sanoa, oliko se tyhmää ja ärsyttävää vai hyvä asia. Itse cliffhanger ei edes ole sellainen "pakko saada tietää!!!" -tyyppinen, sarjan voi jättää tähänkin.

4½

-Martta, jonkun tytär.

* * *

Nimi: Jumalten sota
Kirjailija: Rick Riordan
Sarja: Percy Jackson #5
Suomentaja: Ilkka Rekiaro
Sivumäärä: 364
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2010 (2009)

Muiden arvostelut:
-
Sarjan muut osat:
Salamavaras #1
Hirviöidenmeri #2
Titaanien kirous #3
Labyrinttitaistelu #4

Lukumaraton

Elikkäs minä, Martta, päätin osallistua elämäni ensimmäiseen lukumaratoniin, joka kestää viikon. Lukumaraton itse asiassa alkoi jo eilen, ja loppuu sunnuntaina, mutta noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Lukumaratonin alkubloggausasian löytää tästä (Cats, books & me).

Tähän postaukseen siis aion päivittelen lukemisiani, kannattaa vilkuilla tämän viikon ajan jos yhtään kiinnostaa ^^ Taivoitteenani olisi lukea Illuminae loppuun, Clockwork Angel vähintään puoliväliin ja Uhanalainen loppuun. Ei mitenkään erityisen paljon, mutta englanniksi lukeminen on aina hitaampaa, enkä halua pettyä :'D Noilla ei kyllä tuhatta sanaa saa, joten taidan tavoitella seitsemää sataa.

Tiistai, klo 19:55
...eli nyt. Olen lukenut tasan kahdeksan sivua, tämän ja eilisen päivän aikana. Säälittävää, tiedän. Ja ennen kuin alan lukemaan, minun pitäisi vielä tehdä läksyt ja vilkaista matikan koealue. Okei, minulla on jonkinlainen tekosyy sivumäärään - luin kreikkalaisesta mytologiasta, tai siis kreikkalaista mytologiaa, miten nyt ikinä pitäisi taivuttaakkaan. En vain tykkää laskea sen tyyppisiä kirjoja tai tietokirjoja mukaan, joten kahdeksassa on ja pysyy.

Keskiviikko, klo 19:39
Tökkii, tökkii. Oon lukenut 41 sivua yhteensä, eli en mitenkään huimasti xD No, toivon että vielä saan tässä illalla luettua ja sitten huomenna ainakin teoriassa pitäisi onnistua ihan kunnolla lukeminen, käymme luokkamme kanssa retkellä ja bussimatkat on reilun tunnin sinne ja takaisin. Ja kohtahan on se kauan odotettu viikonloppukin, jee. Kuulostaa positiiviseltä. Köh.

Keskiviikko, klo 21:07
Menen ihan juuri nukkumaan, eli ihan pikaiset tervehdykset vain. Olen nyt lukenut mainiot 20 sivua (mutta myös kirjoittanut ja ajastanut bloggauksen!!!) ja sivumääräni on 61. Jeee, vielä 639 tavoitteeseeni. Eri huimaa. 

Torstai, klo 20:56
Illuminae luettu, yhteensä sivuja nyt 297. Seuraavaksi alan siis lukea Clockwork Angelia, mutta en nyt ^^

Sunnuntai, klo 00:04
Meen ihan just nukkumaan, mutta perjantaina en lukenut ensimmäistäkään sivua ja eilen luin 193 sivua Geek Girliä koska halusin jotain kevyttä xD Sivuja yhteensä 490, varmaan uusi ennätys ::) Joo ärsyttää xD No, kyllä mä tuohon seitsemäänsataan pääsen kunhan huomenna oikeasti _luen_, eka GG loppuun ja sitten vaikka Uhanalainen.

Keskiviikko, klo 21:2
Ai myöhässä? Ei yhtään. *köh*
Loppusivumäärä 670, kolmekymmentä jäi puuttumaan tavoitteestani :DD Luin yhden kirjan kokonaan ja toisen loppuun, yayy.

Lukemani kirjat:
Kaufman, Amie & Kristoff, Jay - Illuminae (The Illuminae Files #1)
Smale, Holly - Kohellusta korkokengissä (Geek Girl #2)

-Äm aa är tee tee aa taas kerran

Alkuvuoden kirjaostoksia

Ajattelin että voisi olla kiva jos täällä olisi jotain muutakin kuin kirjabloggauksia, joten kun mulla kerran on siihen mahdollisuus, niin sählään teille kirjaostoksiani!

Okei, eli noi pinossa olevat olen kyllä tilannut jo viime vuoden puolella, mutta tänä vuonna tulivat. Ostin ne joululahjaksi saamallani Suomalaisen kirjakaupan lahjakortilla, yksittäisiä hintoja en muista, mutta ka oli n. 11€.
Angelfall Susan Eeltä
Cinder Melissa Meyeriltä
Eleanor & Park Rainbow Rowellilta
Illuminae Amile Kaufmanilta ja Jay Kristoffilta
The Selection Kiera Cassilta
Throne of Glass Sarah J. Maasilta
We Were Liars E. Lockhartilta
Where She Went Gayle Formanilta

Pystyssä olevat kirjaset olen taas ostanut, Carry On (Rainbow Rowell) oli muistaakseni 11,95€ Akateemisesta, Näkymätön poika (Holly Goldberg Sloan) 4,90€ (Kirjakassi on paras halpojen kirjojen löytämiseen!) ja Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille) 9,95€ Suomalaisesta ^^

Hih, nyt voisi taas pitää pienen paussin osteluun cx
-Maarttaa 

Rick Riordan - Labyrinttitaistelu (Percy Jackson #4)

Percy ystävineen taistelee aikaa ja titaanien valtiasta Kronosta vastaan.

Kun Percy Jacksonin uuteen koluun osuu yliluonnollisia kykyjä omaava kuolevainen ja ylipirteiksi cheerleadereiksi tekeytyneitä antiikin hirviöitä, tilanne muuttuu tukalaksi. Percy ei voi muuta kuin jättää taakseen poliisiauton sireenit ja koulun savuavat rauniot. 

Percy ystävineen saa tehtäväkseen etsiä muinaisen Daidaloksen rakennuttamasta, hirviöitä vilisevästä labyrintistä Adrianen langan. Vain sen avulla maanalaisissa sokkeloissa voi kulkea eksymättä ja joutumatta hirviöiden saaliiksi. Aikaa ei ole hukattavana - lanka on löydettävä ennen kuin titaanien valtiaan Kronoksen liittolaiset pääsevät siirtelemään sen avulla maanalaisia armeijoitaan

* * *

Huomio!! Tämä spoilaa Percy Jackson -sarjan edellisiä osia, erityisesti Titaanien kirousta. Itse kirjaa ei tietenkään c:

Hiiii, ensimmäinen bloggaus jonka kirja on jatkoa jollekkin toiselle kirjalle josta on jo bloggaus!

No siis juu. Ihan hyvä tämäkin oli, juoni ei toistanut liikaa itseään ja niin. Mutta, mutta, tässä kirjassa alkoi kehittyä kolmiodraama. Argh, minä niiin vihaan niitä, niistä ei ole laisinkaan hyötyä jajaja ugh ;-;

Tämä Daidalos-höskä oli kiva, aika mielenkiintoinen. Yksi sarjan hyviä puolia on se, että se opettaa samalla jotain täysin huomaamatta. Tosin mikäli Wikipedia on oikeassa, esimerkiksi jumalten luonteita on ainakin jonkin verran muuteltu, se kun väittää Poseidonin olleen melkoisen väkivaltainen. Tai sitten hän on vain parantanut luonnettaan tässä parin tuhannen vuoden aikana :'D

Ja muuten, tämä kirjailija todellakin osaa tehdä ärsyttäviä hahmoja. Mrs. O'Leary esimerkiksi. Äää.

 Lopun taistelu oli kivsu, tykkään aina lukea taisteluista, se on jotenkin hirmu kivaa, varsinkin jos siinä kerrotaan edes vähän strategioista yms. JA sitten kun melkein aina (en kyllä muista oliko tässä) on silleen että meinataan hävitä jnejnejne ja sitten, sitten tulee se viimeinen pelastus ja kaikki on loistavaa, siinä kohtaa vaan jotenkin hymyilee ja on silleen jiiiiihaaa.

Niin tuota, tykkäsin tästä ehkä hieman enemmän kuin edellisistä osista, mutta en niin paljon, että antaisin enemmän tähtiä (lol me ei ees merkata näitä tähdillä cx).

Ups, tää on aika pätkittäislyhyt ja sekava, mutta sen siitä saa kun jättää liikaa väliä kirjan lukemisen ja bloggauksen väliin ja siinä välissä vielä lukee seuraavankin osan ://

4
 
-Martta ^3^ 

* * *

Nimi: Labyrinttitaistelu
Kirjailija: Rick Riordan
Sarja: Percy Jackson #4
Suomentaja: Ilkka Rekiaro
Sivumäärä: 367
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2010 (2008)
Goodreadsin reading challenge: 2. Kohta "A book set in a different continent". Asun ihan Suomessa, joten juu c::

Muiden arvostelut:
-
Sarjan muut osat:
Salamavaras #1
Hirviöidenmeri #2
Titaanien kirous #3
Jumalten sota #5

Salla Simukka - Punainen kuin veri (Lumikki-trilogia #1)

Pimiöön on ripustettu kuivumaan pestyjä viidensadan euron seteleitä. Ilmassa leijuu vanhan veren haju. Lumikki Anderssonin periaatteena on olla sotkeutumatta asioihin, jotka eivät hänelle kuulu, mutta seteleiden löytäminen kiskaisee hänet keskelle kansainvälisen huumebisneksen ympärille kietoutuvaa vyyhtiä.
    Neljän vuorokauden mittainen alati kiihtyvä tapahtumien pyörre heittää Lumikin hengenvaarallisiin tilanteisiin, pakenemaan kylmäverisiä rikoksia ja lopulta salaisiin ja legendaarisiin Jääkarhun juhliin. Kaiken ympärillä talvi on kylmempi kuin vuosiin ja pakkanen kurittaa Tampereen katuja. 

* * *

Tällä hetkellä mua jännittää suuresti. Ei kirjan jännittävyyden takia, vaan sen, mitä seuraava osa tuo tullessaan. Tai siis kun kaverini jätti koko trilogian lukemisen tokan osan jälkeen, oli kuulemma sen verran huono.

Lol muutes aluksi, kun olin vaan silmäillyt näitä kirjastossa, luulin, että sarjan nimi oli Salla Silmukka xD En tiiä mistä se tuli, enkä ees miten luin Simukan nimen nuin väärin. Ehkä yhdenkuuloisuuden takia. Ja se on mulle muutenkin normaalia, Siiri Enorannankin olen vääntänyt Siiri Elorannaksi (joka ois muuten ihana sukunimi!).

No siis, kirjoitustyylistä tyksin. Se vaan jotenkin kolahti. Ja hahmotkin, jotenkin melko realistisia. Lumikin olen-parempi-kuin-muut-asenne ärsytti, mutta tykkäsin muuten hänen persoonastaan. Hah, mun (kirjoittamattoman) NaNoWriMon suunnitelmissa oli just täysin samanlainen päähenkilö, ainakin osittain.

Muttasiisjuu, mua häiritsee se, kuinka tässä kirjassa kerrotaan asiat - lukija on koko ajan vähän edellä, sillä pahistenkin "näkökulmasta" kerrotaan, mutta Lumikki & co ei tiedä heidän puuhistaan oikein mitään mikä on tapahtunut jo alussa. Siitä ei kuitenkaan tulee sellainen "Lumikki ooksä oikeesti noin tyhmä" -olo, vaan ennemminkin hämmentyy aina välillä, kun tajuaa, ettei Lumikki oikeasti tiedä eikä edes voisi tietää.

Ja loppu. Tuntui vähän siltä kuin kirjailija ei olisi jasanut kirjoittaa Lumikin poistuloa tai sitten ei vain olisi keksinyt miten hän olisi sieltä järkevästi poistunut, joten tehnyt siitä arvoituksellisen ja kaikkea mikä oli hyyyyvin ärsyttävää.

Kaiken kaikkia ihan hyvä kirja, kirjoitustyylissä (josta näköjään pälpätän aina lopuksi) oli jotain tosi kivaa mutten tiiä mitä. Ja ne punaiset sivunreunat oli parhaita!! Mustassa kuin ebeenpuussa ei ilmeisesti kuitenkaan ole mustia, höh. Niin ja tämä toimii näinkin, yksittäisenä kirjana. Minä tosin aion jatkaa eteenpäin sarjassa c::

4

-Marttaaa

* * *

Nimi: Punainen kuin veri
Kirjailija: Salla Simukka
Sarja: Lumikki-trilogia
Sivumäärä: 264
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2013

Muiden arvostelut:
-
Sarjan muut osat:
Valkoinen kuin lumi #1
Musta kuin eebenpuu #3

Rick Riordan - Titaanien kirous (Percy Jackson #3)

Merenjumala Poseidonin poika saa tehtäväkseen ratkaista karmean enustuksen.

Newyorkilainen koulupoika Percy Jackson saa ystävältään Groverilta hätäpuhelun. Antiikin kammottava hirviö on herännyt, eikä Grover ole ainoa, joka on vaarassa. Voittamattoman hirviön huhutaan pystyvän tuhoamaan jopa Olympos-vuoren, jumalten asuinsijan.

Ainoastaan metsästyksen jumalatar Artemis osaisi jäljittää hirviön, mutta hän on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Percyllä ja hänen puoliverisillä ystävillään on viikko aikaa löytää Artemis, ratkaista hirviön arvoitus ja selvittää, mitä kammottava Titaanien kirous tarkoittaa.

* * *

Tuntuu erittäin tyhmältä blogata kirjasarjan kirjasta jonka edeltäville osille ei löydy bloggauksia mut mitäpä turhista, tykkään kun kirjailija-, aihe- ja sarjaluettelot pitenee xD Mun pitäis muutenki siivota *kröhömlattiallanilepäileeläheskokokaapinsisältö* enkä tiiä mitä ees kirjoittaisin tähän mut mitäväliiiiiii cccc: Ja arvatkaa, kuinka monta kertaa takakansitekstiä kopioidessani kirjoitin hiriviön xD

Uh, takakansitekstit. Vihaan niitä, eikö niiden tilalla voisi olla vaikka muutama avainsana ja kirjan alusta muutama rivi? Tämäkin valehtelee liiiikaa :cc

Muttasiisjuu lempihahmojani (teen tästä jostain syystä aina hirveen ison numeron xD) oli mutta hetkinen enhän minä osaakkaan sanoa D: Artemis oli tavallaan kiva, muttei kuitenkaan sellainen suosikki. Percy on ihan hauska juu mutta njääh. Grover ja Tyson taas kumpainenkin ärsyttää, Grover ei nyt niin paljoa. Zeus ja Poseidon on tavallaan syvältä mut ei kummiskaan. Apollon ja Athene oli kivoja välissä, mutta yyh. Oikeastaan suurin osa hahmoista oli vähän mitäänsanomattomia, joten lempihahmoni on ehdottomasti Rachel Elizabeth Dare! Toivon suuresti, että tulemme näkemään häntä vielä, mutta se ei taida olla oletettavissa :<<

Joka tapauksessa, en huomannut minkäänlaista kasvua Percyssä. Tai siis, hän on jo neljätoista, ensimmäisessä vasta kaksitoista - kai siinä välissä nyt jotain pitäisi tapahtua?

Juoni, juoni. Ainakin tämä on parempi kuin Hirviöidenmeri. Se vaan oli jotenkin niin kamalan ärsyttävä, tuli mieleen Artemis Fowlit. Eivät nämä mitään juonellisia supertöitä ole, mutta menettelee. Sitä kirjaa odotan, jossa OTP:ni (vihdoin) toteutuu, olen tiennyt sen toteutuvan jo ennen kuin ensimmäiseen kirjaan koskin >:3

Niiiin ja yhdestä jutusta pidän näissä, nimittäin siitä, ettei asioita unohdella. Esim. Lotus-hotelli, mikä loistoisa idea!!

Yleensä en jostain syystää pidä tälläisistä onpas nyt taas hauskaa -kirjoista (Artemis Fowl), jutut alkaa vaan käydä tylsiksi. Esim. Harry Pottereiden hienoinen huumori iskee sata kertaa paremmin, varsinkin kun kirjaa lukee eipäensimmäistä kertaa. Se, että koko ajan tulee kaikkea hauskaa alkaa vaan ärsyttää pikkuhiljaa, janohh hmm.

4

-Martta cc:

* * *

Nimi: Titaanien kirous
Kirjailija: Rick Riordan
Sarja: Percy Jackson #3
Suomentaja: Ilkka Rekiaro
Sivumäärä: 308 (+jumalselittelyt 4 sivua)
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2009 (2007)

Muiden arvostelut:
-
Sarjan muut osat:
Salamavaras #1
Hirviöidenmeri #2
Labyrinttitastelu #4
Jumalten sota #5

Siiri Enoranta - Gisellen kuolema

  Linnea palaa kotiin hiukset ballerinanutturalla, vaikka selvää on, ettei hän tanssi enää koskaan. Joel on pysähtynyt odottamaan häntä kahdeksan vuotta aikaisemmin, jäänyt lastenhuoneen lattialle istumaan leluauto kädessään. Linnea on vaarallinen, Linnea on kipinöivä, Linnea on kukka jolta on taitettu niska. Joel on ainoa joka antaa hänen olla sellainen kuin on, oli se sitten mikä tahansa Linnean eri peilikuvista. Tulevaisuus syöstään mahdottomaan kurssiin, ja järvenselällä kuikka huutaa.

* * *

Asdfghjkl tää on ehdottomasti mun suosikki tähän mennessä tänä vuonns lukemistani kirjoista, sillä emme puhu siitä, kuinka olen lukenut vasta kolme ehheh.

Niin ja Joel ja Linnea on sisaruksia. Se ei selviä takakansitekstistä, joka on jotenkin tosi häiritsevää :DD

Olin täysin, ihan varma siitä, miten lopulta käy ja luin vaan silleen "ihanaa tekstiä mutta juoni on liian ennalta-arvattava" mutta sitten se "ratkaisu" tulee silleen BOOM ja en oo edelleenkään ihan varma tykkäsinkö mutta tämä kirja ilman sitä ei olisi ollut tämä kirja, ja koska rakastan tätä kirjaa minun tavallaan täytyy pitää siitä taisiisjoo. Kopioi tms. seuraava rivi, että näät sen mitä aluksi arvelin, spoilaa!!!
Olin 100% et Linnea tekee itsemurhan DD: Ja sit Joel on silleen "eieieiäää" mut sittenpäniin.
Tästä kirjasta todellakin huomasi epätoivon ja ahdistuksen, se vaan hönki kirjasta esiin ja en tiiä mutta juujoo. Äh, olisin vain halunnut auttaa kaikkia henkilöitä mut en voinut koska
A. en tiennyt miten
B. en ollut sen kirjan hahmo.

Ja se, kuinka Joelin "suhde" Linneaan muuttuu kirjan edetessä kuin huomaamatta, en edes huomannut sitä kun vasta sitten kun kiinnitin siihen huomiota, miksei joka kirjassa oo yhtä hyvää etenemistä, kaikki rakastumisetkin on vaan sellasia lallalaalallalaaBOOOOOOMM ja sit kaikkia on niin loistavaa ja kaikkea.

Tämä kirja jätti mulle sellaisen vähän jännän, onton olon, koska ei mulla riitä sanat :C Kirjan nimi on kuin taivaasta tippunut, se on täydellinen ♥ Hmm kerrankin kun jaksan kopioida sydämen käyttööni niin alan näköjään ylikäyttämään sitä. Hienoa. Oon muutenkin kirjoittanut jotenkin tosi epäsiistiä tai sellaista ei niin selkeää tekstiä, ehkä se johtuu siitä et tää kirja oli loistava ja jeejee c:: Sovitaan niin jee.

Ja sitten kirjoitus, ää rakastan sitä ♥ Surunhauraan, lasinterävän kanssa en ollut varma, mutta tämä on parasta cc: Tykkään siitä kui joissain kohdissa on jätetty pilkkuja pois ja yhdistetty sanoja. En ois tykännyt tästä suurestikaan ilman täydellistä kirjoitustyyliä, olisin vaan ollut "hyi ällöö koko ajan kauheeta juopottelua ja kaikkee" ja ne kohat on edelleenkin mun vähiten suosikkeja mut en kestä kun tämä oli niiiiiiiinn ihana, kirjoitus ja juoni vaan kietoutui toisiinsa ja ilman kirjoiusta ei olisi ollut juonta mutta ilman juonta olisi ollut kirjoitus ja niin. Kirjoitus on tärkeämpi. Hihhah.

En tavallisesti tykkää puhekielisyydestä kirjojen puheenvuoroissa (Me mennääniä lukuun ottamatta ja Julma maa on eri asia c:<) mutta tässä se oli ihan okei, koska se vaan sopisopisopi niin hyvin, eikä repliikkejäkään nyt niiin paljoa ollut.

Oon tyhmä näiden arvosanojen kanssa, tääkin on tyyliin yks mun uusista lempikirjoista ja silti en annan viittä tähteä, mutta kun ei tunnu siltä :<< 

4½

-Martta :oo

* * *

Nimi: Gisellen kuolema

Kirjailija: Siiri Enoranta

Sivumäärä: 151

Kustantaja: Robustos

Julkaisuvuosi: 2011

Goodreadsin lukuhaaste: 1. kohta "A book you meant to read in 2015, but didn't". Oon ekan kerran ihastellu nimeä ja kantta yli vuos sitten kirjastossa, viime vuonna mun oli tarkoitus mutta lukupino oli liian korkea ja kirjastossa ei vaan tullut käytyä ^^ 

Muiden arvostelut:

-

John Stephens - Smaragdiatlas (Kirja aikojen alusta #1)

Eräänä kylmänä talvi-iltana kolme sisarusta tempaistaan kodin lämmöstä yön selkään... 

Kate, Michael ja Emma ovat kiertäneet kymmenen vuoden ajan orpokodista toiseen mutta eivät vieläkään tiedä, miksi heidät erotettiin vanhemmistaan. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun sisarukset päätyvät salaperäiseen Cambridge Fallin pikkukaupunkiin ja löytävät ikivanhan smaragdinvihreän karttakirjan. 

    Kirja vie lapset maagiseen ja vaaralliseen maailmaan, jonka olemassaolosta vain harvat tietävät. Matkalla he kohtaavat vihollisia, liittolaisia, taikuutta ja taikavoimia. Ja mikäli muinaiseen ennustukseen on uskominen, hellä on käsissää voima muuttaa menneisyyden tapahtumia ja korjata Cambridge Fallsia kohdanneet vääryydet. Voisivatko he myös vihdoin löytää kadonneet vanhempansa? 

Smaragdiatlas aloittaa Kirja aikojen alusta -trilogian. Se on vauhtia, jännitystä ja huumoria pursuava huikea seikkailu C. S. Lewisin, J. R. R. Tolkienin, J. K. Rowlingin ja Philip Pullmanin hengessä.

* * *

Plääh, eipä kyllä ollut hääppöinen aloitus uudelle vuodelle. Takakansiteksti maalaili hienoa fantasiaseikkailua, mutta njääh... En ole varma, mutta ei se kirja alunperin mikään karttakirja ollut, tai sitten en vain enää muista - kirjan aloittamisesta on jo mennyt tovi. Karttakirjan lisäksi häiritsee se kuinka annetaan ymmärtää, että päähenkilöt matkustaisivat/menisivät/ilmestyisivät johonkin kuvitteelliseen maailmaan, mutta ei niin kyllä käy - ainoastaan - en usko, että tämä on spoileri, mutta mikäli et halua tästä kirjasta yhtikäs mitään tietää, skippaa - viidentoista vuoden päähän menneisyyteen. Ja kyllä, jos minua jokin häiritsee niin valehtelevat takakansitekstit. Sitä usein luulee lainanneensa juonellisesti hyvän kirjan vaikka karu totuus onkin toinen taikka välttelee jotain kirjaa, koska huonon takakansitekstin takia sitä luulee huonoksi. Enkä kyllä tätä ainakaan Narnioihin, Hobittiin (THS pyörii edelleenkin lukulistalla) tai Harry Pottereihin, Kultainen kompassi -asioihin (eikö sen sarjan nimessä ole "tomu"?) en voi verrata kun en niitä ole lukenut.

Ja nyt muuten kun vilkaisin esikatselua niin pahoittelen väärää fonttia, oon ehkä jotain kopioinut tai jotain ja jäänyt väärä. Oikeaa fonttia kun ei saa tekstinkirjotussivun fonttivalikosta, sijoitus sovittaen tyyliin ei Bloggerissa onnistu ja koko höskän uudelleenkirjoitus olisi liian vaivalloista, joten tämä nyt on lähimpänä. 

Mutta siis, hahmot. Tyksin Pymistä ja Abrahamista. Neiti Sallow oli huvittava, mutta öh, omituinen, sellainen onko tuollaisia oikeasti olemassa -tyyppinen. Toivottavasti kahdessa viimeisessä kirjassa (mikäli ne aion lukea) kerrotaan hänen kuninkaallisaddiktiostaan enemmän. Hieman häiriintyneen oloinen tyyppi. Pääkolmikosta Michael oli ehkä lempparini kaikkinen muistiinpanoineen ja kääpiöhöpötyksineen. Emma oli vähän tekemällä tehdyn oloinen, tai sellainen "yksi sisaruksista voisi olla tempperamenttinen!!" -idealla tehty hahmo, mutta erittäin epämoniuloitteinen. Kate taas... Jotenkin todella laimea, hänen kai pitäisi näyttäytyä huolehtivaisena äidinkorvikkeena, mutta enemmän ihmettelin, miksei hän käyttäydy yhtään sinnepäinkään kuin tavalliset 14-vuotiaat, mikäli minä jotain heidän käyttäytymisestään tiedän - luulin häntä 12-vuotiaaksi. Ja Katen salailu alkoi jo hieman ärsyttää, ei se tuntunut mitenkään erityisen realistiselta. Niin ja tykkäsin nimestä Katrina enemmän kuin nimestä Katherine. En tiedä miksi minä tämän olen muistiinpanoihin (olen ihminen, jolla kaikki asiat ja ideat vyöryvät mieleen nukkumaan mennessä) merkannut, mutta kerron nyt kumminkin.

Kirjassa oli myös yksi todella paha ongelma - aika. Päivässä vaikutti riittävän tunteja vaikka mihin. Se, että kaikki viimeiset, tärkeimmät tapahtumat tapahtuvat yhden päivän aikana, on melko yleistä tämän tyyppisessä kirjallisuudessa, mutta tämä meni jo yli. En tykännyt.

Tykkäsin kääpiöistä, mutta en Gabrielin kansasta. Sekin jäi hirvittävän ohueksi. Olisi ollut kiva tietää vähän jotain muutakin kuin että ainakin yksi heistä on jätti-ihminen ja että heillä on keinoja parantaa hieman kaikenlaista. Ja että heidän kylänsä poikki menee suuri hiekkakaistale tai jotain.

Taikaolentojen nimet olivat häiritseviä. Onhan se eri hienoa, että keksii niille fantasiakieliset nimet, mutta keiden kieltä se oli? Entä rääkyjöiden fantasianimi, mistä kielestä se tuli? Miksi se mainittiin/kerrottiin vasta niin myöhään? Paljon jäi selittämättä, mikä oli hyvin häiritsevää.

Kreivitär ja sihteeri. Miksi he olivat niin samanlaisia? Kumpikin kikattelivat ja olivat hyvin teennäisiä. Sihteeri kai oppinut kreivittäreltä tai jotain, mutta silti. Kreivitär ei joka tapauksessa ollut mitenkään kovin uskottava pahis, ja muutenkin tuli kummastakin jotenkin Keplo Leutokalma mieleen. 

Ja sitten kirjoitustyyli. En tiedä, johtuiko se siitä, että Stephens on toiminut ennen tv-sarjojen käsikirjoittajana, joissa ei (kai) tarvitse erityisemmin kuvailla, vaan siitä, että hän ajattelee, että nuoret lukijat eivät kaipaa kovin vaikeaa tekstiä eikä sitten sitä viitsinyt kirjoittaakkaan, mutta teksti oli ärsyttävän katkonaista ja kuvailevatonta. En ole varma, johtuiko se huolimattomasta lukemisesta, mutta etenkin "lopputaistelussa", siis siinä taistelutaistelussa ihmettelin monta kertaa, minkälainen paikka oli / missä he nyt olivatkaan. 

No niin, olen haukkunut koko kirjan mutta silti annan sille kolme tähteä jotka eivät tosin ole tähtiä. Miksi? Oli tässä muutamia hyviäkin asioita, kuten mainitsemani kääpiöt, ja vaikka kirjan luo ei halunnutkaan palata, se koukutti lukiessaan. Ei paljon, mutta koukutti kumminkin. Ja kuvitukset lukujen yläpuolella olivat kauniita. Vaikka olen kuullutkin paljon positiivista palautetta, mielipiteeni on se, että kyllä tämän lukee jos ei muutakaan ole, mutta kannattaa jättää välistä, jos on liikaa muutakin. 

3

-Martta :<<

* * *

Nimi: Smaragdiatlas

Kirjailija: John Stephens

Sarja: Kirja aikojen alusta #1

Suomentaja: Kaisa Kattelus

Sivumäärä: 417

Kustantaja: Tammi

Julkaisuvuosi: 2011

Muiden arvostelut:

-

Sarjan muut osat:

Tulikronikka

Kohtalon kirja

J. K. Rowling & Jim Kay - Kuvitettu Harry Potter ja viisasten kivi (Harry Potter #1)

Harry Potterin elämä muuttuu täysin hänen 11-vuotispäivänään, kun jätti Rubeus Hagrid tuo Harrylle kirjeen ja kertoo merkillisiä uutisia: Harry ei ole tavallinen poika, vaan velho! Huima seikkailu alkaa!

Kate Greenway -mitalilla palkitun Jim Kayn häikäisevä nelivärikuvitus on hieno tulkinta Tylypahkan maagisesta maailmasta. Kayn kuvissa on herkkyyttä, huumoria ja voimaa. Maalauksellisuus ja tarkkaan harkitut yksityiskohdat tekevät oikeutta Rowlingin klassikolle. Nyt myös nuoremmat lukijat voivat tarttua Rowlingin teossarjaan ja vanhemmille faneille on tarjolla jotain aivan uutta!

* * *

Ensimmäinen tekstiasia! Wiiiiiiiiii!! Viime vuoden vika luettu c:

// elkää välittäkö siit kui päin toi kuva on alunperin otettu ja kuinka pitkä kynnet mul on xD //

Tykkäsin. Oikein paljon. Paljon enemmän kuin esimerkiksi elokuvista, jotka kuvitus voitti 6-0.  Kuvitus oli oikein kaunista. Herkkää, voimakasta. Hauskaakin, kai. En oikeastaan tiedä, mikä oli lempikuvani. Ehkä se, missä oli täysikasvuinen norjalainen röpelöniska. Tai sitten se, jossa on Harry ja Iseeviot-peili. Se, jossa on haamuja. Se, jossa on yksisarvinen. Kuvituksen avulla sain elokuvien tuomat mielikuvat pois ja se oli ihanaa. ^u^

Itse tarinasta löytyi paljon kaikkea uutta ja hauskaa. Nauroin useasti. Huispauksessa Lee Jordanin juonnot ovat edelleenkin otteluiden paras asia. Hahmot olivat yhtä hauskoja ja tuttuja kuin ennenkin. Yritin aluksi lukea Drarryä ajatellen, mutta ei onnistunut. Draco oli liian ilkeä. Kuka muka hommaa ihastukselleen tahalteen jälki-istuntoa? 

Tarina veti mukaansa. Olen melko huono uudelleenlukemaan kirjoja, yleensä vain selailen niitä. Luultavasti se, että sain tämän luettua uudestaan muutamassa päivässä, johtui ennemminkin kuvituksesta - minä olen niitä ihmisiä, jotka eivät halua syödä pelkkää kuorrutetta kakusta (jos niin voi sanoa xD). Tyytyväinen olen, että niin tein. Eikunsiis olen tyytyväinen, että luin tämän uudestaan. Huomasin kyllä, että luin jotain kohtia hieman huolimattomasti, koska joitakin pieniä yksityiskohtia ei tullutkaan. 

Tällä kertaa Fred, George ja Percy ovat lempihahmojani. Juuri sellaisella kaoottisella, hupsulla tavalla. Niin ja Molly. Kaikki Weasleyt ovat ihan hupsuja. En malta odottaa Salaisuuksien kammiota, haluan tietää nyt miltä Kotikolo näyttää D: Kuoleman varjeluksia odotan joka tapauksessa eniten.

En muuten taaskaan jaksanut edes yrittää ajatella lopun liemiarvoituskohtaa xD Hermione on nero. Haluan Tylypahkaan, se kirjasto vaikuttaa niiiin mahtaisalta - kaikki jästikirjat voin tuoda kotoa.

Ja suuri kiitos myös Jaana Kapari-Jatalle mahtavasta käännöksesta! En kestäisi, jos Hogwartsissa pelattaisiin quidditchiä ja käytäisiin liemimestari Snapen tunneilla. Jäisi monet asiat pimentoon. (Pimento! Miltäköhän hän mahtaa näyttää? Imelda näytti lähinnä söpöltä, mutta hmmm... c:)

Niin ja jos se ei muuten selvinnyt, niin tykkäsin. Kovasti.

4½

-Martta cc:

* * *

Nimi: Harry Potter ja viisasten kivi
Kirjailija: J. K. Rowling
Sarja: Harry Potter #1
Kuvittaja: Jim Kay
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta
Sivumäärä 246
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2015 (1997)

Muiden arvostelut:
-
Sarjan muut osat:
Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Harry Potter ja Azkabanin vanki
Harry Potter ja liekehtivä pikari
Harry Potter ja Feeniksin kilta
Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Harry Potter ja kuoleman varjelukset